B! Metsät ovat monimuotoisia ekosysteemejä, jotka ovat päätyneet utilitaristisen katsantokannan sekä politisoinnin ja politikoinnin kohteeksi myös Suomessa, missä metsää pidetään yleisesti korkeassa arvossa. Selvitämme seuraavassa rönsyilevän monimuotoisesti, millaisia metsädiskursseja kotimaisten iltapäivälehtien verkkojulkaisuissa nousi esiin liittyen parin vuoden takaiseen EU:n ennallistamisasetusuutiseen. Näistä tietohippusista kun muodostuu myös kuvia Suomen metsistä sekä suomalaisesta metsäkäsityksestä ja metsäpolitiikasta – vallalla oleva luontokäsitys paljastaa senkin, millaista luontoa pidetään arvossa ja miten luontoa valjastetaan yhteiskunnan palvelukseen1.
Ylipäätään luontokäsitykset rakentuvat kulttuurisesti ja historiallisesti, ja niitä ovat muovanneet esimerkiksi teollistuminen, kaupungistuminen, erilaiset yhteiskunnalliset tilanteet sekä tieteellinen kehitys2. Lopulta kulttuuriset käsitykset luonnon arvosta ovat yhteydessä käytännön toimintaan luonnon arvon ylläpitämiseksi ja luonnosta huolehtimiseksi3. Suomen kulttuurinen identiteetti rakentuu pitkälti metsien varaan, mutta kuitenkin Suomen metsistä on enää muutama prosentti luonnontilaista metsää. Miten käy suomalaisten identiteetille, jos vähäiset luonnonvaraiset metsät hävitetään? Muutoksien metsissä ja niiden käytössä voi nähdä vaikuttavan suomalaisten identiteettiin, mikä puolestaan heijastuu yleisiin metsädiskursseihin.
Diskurssi syntyy aikapaikkaisesta keskustelusta ja ilmentää puhujien jakamaan maailmantietoon liittyvää kontekstia. Diskurssin siis muodostaa vähintään fyysinen konteksti, eli aikapaikkaiset olosuhteet, sekä kognitiivinen konteksti, eli sisäistetyt kokemukset, asenteet, arvot ja merkitykset. Näin asioiden nimeäminen, kuvaaminen ja luokittelu näyttäytyy dynaamisena kohteena, jota tutkimalla voi paljastaa paljon. EU:n ennallistamisasetus edellytti mm. kaikkien luonnontilaisten metsien suojelua, mutta sai osakseen vastustusta Suomen eduskunnassa. Mediassa puhuttiin tähän liittyen lopulta ”metsäsodasta” ja pohdimme seuraavassa kriittisen diskurssianalyysin keinoin, millaista on metsäiseksi kansaksi itsensä mieltävien suomalaisten metsäpolitiikka iltapäivälehtien tulkitsemana.
Esittelemme ensin EU:n työstämän ennallistamisasetuksen ja diskurssintutkimuksen pääpiirteitä, jonka jälkeen teemme yhteenvetoa metsäsotahavainnoistamme. Lyhykäisyydessään hegemoninen diskurssi suomalaisissa metsäsuhteissa vaikuttaa valitettavasti olevan taloudelliseen tai muuhun ihmisille koituvaan hyötyyn perustuva.
Ennallistamisasetus on osa EU:n biodiversiteettistrategiaa, jonka ”tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä”. Käytännössä biodiversiteettistrategian tavoitteisiin lukeutuu monen muun ohella suojelupinta-alan kasvattaminen 30 %:iin EU:n maa- ja merialueilla, kaikkien jäljellä olevien vanhojen ja luonnontilaisten metsien saattaminen tiukan suojelun piiriin sekä hoidon tehostaminen kaikilla suojelualueilla. Metsien osalta varsinainen ennallistamisasetus sisältää tavoitteita muun muassa eri ikäisistä puista koostuvien metsien osuudelle, metsien kytkeytyneisyyden parantamiselle, metsälintukatojen uhanalaistumiskehityksen pysäyttämiselle ja hiilivaraston turvaamiselle.4
Lyhykäisyydessään luontokadon pysäyttäminen edellyttää luonnon talouskäytön ekologisen kestävyyden parantamista ja ennallistamisasetus velvoittaisi jäsenmaat ennallistamaan ja palauttamaan luontoarvoja kaikissa elinympäristöissä. Lopulta tavoitteet asetetaan kansallisesti, mutta ”seurantamenetelmät ja indikaattorit ovat yhdenmukaisia EU-alueella”. Jäsenmaiden oli tarkoitus suunnitella vuoden 2022 aikana, miten nämä tavoitteet saavutetaan ja antaa sitoumuksensa avaintavoitteisiin liittyen. Ympäristöministeriön mukaan ”Suomessa tärkeä periaate tavoitteiden saavuttamiseksi on vapaaehtoisuus”.5
Ymmärrämme toki kukin myös Euroopan unionin asetuksineen sisältävän huomattavasti politikointia sekä moisesta seuraavaa sanasorinaa, vaan siirrytään tämä kritiikki sivuuttaen diskursseihin ja analyyseihin.
Kriittinen diskurssianalyysi
Diskurssintutkimus eli diskurssianalyysi on varsin monimuotoinen tieteenala, vaan sitä johdattelee aina ajatus kielenkäytöstä kontekstisidonnaisena toimintana. Diskurssintutkimus ”on kiinnostunut siitä, miten ihmiset vuorovaikutteisina sosiaalisina olentoina tuottavat itsensä, olemisensa ja maailmansa”6. Tutkimuksen kohteena on siis kielenkäytön lisäksi myös kielenkäyttötilanne, sillä kielellisen toiminnan ajatellaan paikantuvan aina tiettyyn tilanteeseen ja aikaan, jota kehystävät laajemmat historialliset ja yhteiskunnalliset tekijät, kuten vakiintuneet normit, rutiinit ja arvot. Olennaista on myös se, että kielenkäytön ollessa aina osa yhteiskunnallista toimintaa, sillä on myös reunaehtoja, normeja ja seurauksia.7
Diskurssintutkimuksessa kieli mielletään notkeaksi ja monikäyttöiseksi resurssiksi, jota kielenkäyttäjät voivat hyödyntää taitojensa ja tilanteen mukaan. Näkemyksessä korostuu erilaisten resurssien, kuten eri kielten, kielimuotojen, genrejen ja diskurssien yhdistyminen ja yhtäaikaisuus, sekä kullakin kielenkäytön tavalla ja osalla olevan ”oma historiansa, aikaisempi käyttökontekstinsa ja kytköksensä sosiaaliseen toimintaan”. Näin kielenkäyttäjä siis tekee rinnakkaisten ja keskenään risteävien kielenkäytönresurssien joukosta valintoja, jotka asettavat hänet aina osaksi aikaisempien kielenkäyttötapojen verkostoa.8
Diskurssin käsite on ymmärrettävästi moniselitteinen, sillä diskurssintutkimus on luonteeltaan monitieteistä ja tutkimusalana dynaaminen. Diskurssit-käsitteellä on tarkempi fokus kuin diskurssi-käsitteellä, joka kuvaa koko tieteenalan teoreettista näkemystä – vaikkakin toki diskurssi voi itseasiallisesti viitata täsmällisesti tiettyyn diskurssiin, kuten metsädiskurssi. Sari Pietikäinen ja Anne Mäntynen kiteyttävät, että ”diskurssi voi olla kirjoitettua, puhuttua, viitottua, piirrettyä tai eri ilmaisumuotoja yhdistävää eli multimodaalista, ja se voi sisältää sekä kielellisiä että muita semioottisia merkkejä (ääntä, kuvaa, liikettä)”.9
Diskurssijärjestys tarkoittaa, että diskurssit järjestyvät sosiaalisin ja yhteiskunnallisin perustein, mikä puolestaan mahdollistaa diskurssien muodostaa tietynlaista tietoa ja sulkea toisenlaista ulkopuolelleen. Toisin sanoen diskursiivinen valta toimii järjestymisen kautta, määritellen millaiset diskurssit saavat näkyä ja kuulua ja millaiset hiljennetään ja marginalisoidaan.10 Varsinainen kriittinen diskurssintutkimus on erityisen kiinnostunut kielenkäytön ja vallan suhteesta.
Mikä ihmeen metsäsota
Diskurssintutkimuksessa hyödynnetyt käsitteet omaavat sekä kielellisiä että sosiaalisia elementtejä, jotka ”kietoutuvat yhteen muodostaen tietyn näkökulman johonkin tapahtumaan tai teemaan”, kuten esimerkiksi metsäsuhde.11 Ruodimme siis kevytmielisesti kriittisen diskurssianalyysin keinoin kahden suomalaisen iltapäivälehden verkkojulkaisuja vuosilta 2021–22, jotka liittyvät EU-komission ennallistamisasetukseen tai suomalaiseen metsäpolitiikkaan ja metsänkäyttöön yleensä. Koska emme ole kiinnostuneita julkaisuista itsessään kutsumme niitä nimillä Lööppi ja Skuuppi.
Otsikoissaan Lööppi kutsui hallituksen sisäistä erimielisyyttä EU:n ennallistamisasetukseen liittyen ”metsäkahakaksi”, ”metsäkiistaksi” ja ”metsäsodaksi”. Marraskuussa 2021 lehti kuvaili ensin miten ”Linjasta EU:n metsäasetukseen nousi meteli”, jonka jälkeen ”Metsäkeskustelu kävi kuumana eduskunnassa”. Skuuppi puolestaan otsikoi ensin ”metsäkohusta”, sittemmin myös ”metsäkiistasta”, ”metsäriidasta”, ”metsämyrskystä” sekä lopulta ”metsäsodasta”. Mahdollisen ironinen Skuupin sivallus aiheeseen on otsikko marraskuulta 2021, joka viittaa EU:n tuolloin kaavailemaan kestävien rahoitus- ja investointikohteiden taksonomiaan: ”Kaikki ovat nyt hiilenä metsäkohusta – lue mistä kiistassa oikein on kyse”. Lieneekö kyseinen hiili tahaton vai tarkoituksellinen viittaus hengiltä poltettuun puuhun?
Diskurssipaljastuksia suomalaisesta metsäsuhteesta
Suhtautuminen metsiin vaihtelee kulttuurien välillä ja suomalaisille metsät vaikuttavat olevan kansainvälisesti keskimääräistä tärkeämpiä. Metsäsuhteet voidaan nähdä myös valtasuhteina, kun toivottavaa tai hyväksyttävää metsiin liittyvää ajattelua ja toimintaa määrittävät instituutiot ja yhteiskunnallisessa valta-asemassa olevat toimijat. Suomalaisessa metsäkulttuurissa onkin perinteisesti edistetty instituutioita ja rakenteita, jotka tukevat metsien taloudellista hyödyntämistä, ja näin metsäsuhteiden voidaan helposti nähdä tukevan metsäkulttuurin vakiintuneita rakenteita.12
Perinteisesti valtiomme rajojen sisälle osuvien metsien kohtalon on ajateltu olevan suomalaisten käsissä. Maaliskuussa 2022 Lööppi uutisoi tätä kenties ennakoiden ja heijastellen, että ”EU:lta tulossa järisyttävä luontoesitys Suomelle: Turvemaita pois maatalouskäytöstä, metsien tilaa parannettava”. Voisi väittää lehden postuloivan otsikollaan perinneperustamme olevan mahdollisen järistelyn kohteena. Pääkirjoituksessaan lokakuussa 2022 Skuuppi otti kärkevämmin kantaa ennallistamisasetukseen: ”Metsät ovat Suomen oma asia – EU:ta ei pidä päästää sorkkimaan kansallisomaisuuttamme”. Oletettavasti tässäkin tausta-ajatuksena on metsien hyötykäyttö ja taloudellinen etu suomalaisten näkökulmasta, eikä niinkään vaikkapa aggressiivisten metsien suojelemispyrkimysten olevan ”Suomen oma asia”. Joka tapauksessa metsiin viitataan kansallisomaisuutenamme.
Metsiin liittyvässä keskustelussa vahvempaan neuvotteluasemaan tuppaavat päätymään toimijat, jotka nojautuvat metsäalan perinteisiin toimintatapoihin sekä yhteiskunnallisten instituutioiden määrittämiin metsäsuhteisiin. Muunlaisia metsäsuhteita edustavat tahot puolestaan päätyvät tavallisesti alakynteen näitä ylivaltaisia, jopa ”viralliseksi” miellettyjä metsäsuhteita vastaan. Metsäsotamme tiimoilta Skuupin mukaan poliitikoiden ja puolueiden välillä esimerkiksi ”tylytettiin”, ”suivaannuttiin”, ”ryöpytettiin” ja annettiin ”runtua”, kun Lööpin otsikoihin valikoitui muiden muassa ”roimiminen”. Olennaista onkin, nähdäänkö vastakkainasettelut ”metsäsotina” vai metsien käyttöön liittyvinä luontaisina ja tarpeellisina ”demokraattisen yhteiskunnan toimintatapoina metsäsuhteiden ja metsäkulttuurien kehittämisessä”, joilla parhaimmillaan ”muotoillaan ja määritellään yhdessä, millaisia suomalaisten metsien tulisi olla, mihin niitä käytetään ja millaisia merkityksiä niihin liitetään”.13
Tuulikki Halla kumppaneineen kertoo Suomessa olevan viisi tunnistettavaa metsänomistajuusdiskurssia, joita erottaa toisistaan ”epävarmuus tai varmuus suhteessa metsänhoitoon sekä kriittisyys tai kritiikittömyys suhteessa metsän taloudelliseen merkitykseen”14. Metsillä on tärkeä rooli monimuotoisina ekosysteemeinä ja hiilivarastoina, minkä tulisi lähtökohtaisesti johdatella Suomen boreaalisten metsien käyttöä. Silti suomalaisen metsäteollisuuden intresseihin ei ole varsinaisesti sisältynyt esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuminen, vaan metsäteollisuus on vaatinut aktiivisesti metsien lisähakkuita, jopa hallitus tukenaan.15 Näinpä kesäkuussa 2022 Lööppi uutisoi, miten ”Teollisuuspuuta hakattiin viime vuonna mittaushistorian toiseksi eniten”.
Esimerkkinä taloudellista metsänkäyttöä painottavasta valtanäkemyksestä ovat ideaalimetsänomistajiksi miellettyjen metsänomistajien ja ekonomistien diskurssit, jotka painottavat metsien taloudellista arvoa. Marginaaliin vallitsevassa metsänomistajakulttuurissa jäävät metsänomistajat, jotka pitävät tärkeänä ympäristö- tai luontoarvoja.16 Tämä hiljentäminen on harmillista, sillä tutkimukset ovat osoittaneet ympäristöstä huolta kantavien ihmisten maailmankuvan eroavan merkittävästi sellaisten ihmisten maailmankatsomuksesta, jotka eivät pode huolta ympäristön tilasta, minkä eroavaisuuden voi olettaa näkyvän myös toiminnassa17.
Metsiin liittyviä käytännön realiteetteja
Kaikille ei liene yhtäläisen selvää, että käytännössä metsien, puhtaan veden, viljelymaan ja muiden ”resurssien” huvetessa niiden käytön jatkuva lisääminen ei enää ole mahdollista (vaikka se jopa olisi olevinaan taloudellisesti kannattavaa). Kuitenkin ekosysteemipalvelut vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin ja ihmistoimien ympäristövaikutukset puolestaan ekosysteemeihin, kuten metsät. Käsitteenä ekosysteemipalvelut auttaa tuomaan esiin ekosysteemien tuottamia ja ylläpitämiä hyödykkeitä ja palveluita, joihin lukeutuvat myös luonnonperinnön merkitys identiteetille ja kulttuurille18.
Nykyisin ympäristöongelmien ymmärretään olevan kokonaisvaltaisia ongelmia, joissa yhdistyvät useat teknologiaa, politiikkaa ja hallintoa, kulttuuria sekä luontoa koskevat järjestelmät, ja niiden viheliäiset ongelmarakenteet heijastelevat koko nykyaikaista elin- ja tuotantotapaa19. Suomenkin talous, energiajärjestelmä ja infrastruktuuri perustuvat pitkälti fossiilisiin polttoaineisiin20. Kaiken kaikkiaan nykymarkkinat eivät takaa erilaisten etujen oikeudenmukaista jakautumista ja lisäksi ajatus muutoksesta ei usein ole mieleen taloudellisille ja poliittisille osapuolille, joilla on niin sanotusti oma lehmä ojassa.
Kuten yllä totesimme, voidaan diskurssien nähdä muokkaavan todellisuutta ja luovan tietynlaista sosiaalista järjestystä yhteiskunnassa. Diskurssien välisissä suhteissa ”käydään jatkuvaa kamppailua siitä, mikä niistä saa eniten määrittelyvaltaa ja kuka määrittelee ’totuuden’ arvon”. Huomattavaa on toki sekin, että valittu diskurssi osaltaan rajaa pois muita mahdollisia tulkintatapoja.21 Enenevässä määrin olennaista on myös se, miten tiedostusvälineiden tuottamalla materiaalilla on merkitystä sille, millaisiksi esimerkiksi käsitykset ympäristöongelmista muodostuvat, sekä median toimijuus myös ympäristöä koskevan toiminnan muokkaajana ja katalyyttinä22.
EU:n ennallistamisasetuksen voi nähdä esimerkkinä kansainvälisestä metsäluonnon monimuotoisuuden suojeluun sitoutumisesta, joka haastaa suomalaista metsätaloutta ja metsäteollisuutta päivittämään kangistuneita kaavojaan. Metsäteollisuuden osuus on Suomen taloudessa suorastaan hätkähdyttävän pieni: arvonlisäys bruttokansantuotteeseen (BKT) on alle 5 %, työllisyyteen alle 3 % ja vientituloihin 20 %. Näin nähden ei ensisijaisesti metsäteollisuuden hyvinvoinnista murehtiminen vaikuta kovin perustellulta.23
Julkisissa puheenvuoroissa todetaan lisäksi usein lakonisesti ympäristön reunaehtojen huomioimisen hävittävän työpaikkoja, vaikka tarpeen lienee lähinnä työn uudelleenmäärittely uusien elintapojen valossa. Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen esimerkiksi esittävät, että puurakentaminen tulee korvaamaan päästöintensiivistä betoni- ja elementtirakentamista, minkä ansiosta metsä- ja puuteollisuus voi lisätä tätä hiiltä sitovan metsänkäyttömuodon osuutta toiminnassaan.24 Mielikuvitusta ei tarvitse venyttää kovinkaan ymmärtääkseen, että myös erilainen tuotanto edellyttää työtä.
Paikallisen luonnon monimuotoisuuden takaamisen lisäksi Suomen metsät toimivat globaaleina hiilivarastoina, joten metsätalouden paranisi mukautua hiilivarastojen kasvattamiseen ja suuntautua lyhytkestoisten metsätaloustuotteiden sijaan korkean jalostusarvon tuotteiden tuottamiseen, eikä metsien käyttöä energiateollisuudessa voi ainakaan lisätä ilmastosyistäkään. Kansainvälinen ja kansallinen paradigman muutos, eli ekoloogisen jälleenrakentamisen toteuttaminen edellyttää politiikan sisäisten vanhojen valta-asemien haastamista.25
Metsätunteiden paloa
Lööpistä löytyi lopulta marraskuussa 2022 seuraava hauska (tai surullinen) kommentti: ”Hajaantukaa! EU:n metsäasetuksessa ei enää mitään nähtävää – hallituskriisi on ohi”. Mukava uutinen toki on hallituskriisin ohittaminen, mutta siitä emme ole varmoja, eikö nähtävää varsinaisesti enää olisi ainakin metsien osalta. Metsien käyttö on kuulunut pitkään ikään kuin itsestäänselvyytenä suomalaisiin perinteisiin, pitkälti sillä metsäala on aikoinaan ollut tärkeä taloudellisen kasvun perusta maamme muuntautuessa kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi26. Kaikenlaiset rajankäynneistä seuraavat jännitteet, kiistat ja konfliktit kuitenkin sisältävät mahdollisuuden muuttaa vallitsevia käytäntöjä ja valtasuhteita27. Lopulta ennallistamisasetuksessa kun lienee kyse kansainvälisestä poliittisesta pyrkimyksestä yhteiseen hyvään, joskokin paikallisten toteutusten ja vaikutusten selventäminen on aina paikallaan.
Metsäkysymys liittyy vahvasti ympäristövastuullisuuteen ilmiönä, joten selvittäkäämme vielä hieman, mistä ympäristövastuullisuus rakentuu. Kuten Kirsi Salonen nostaa esiin, ympäristövastuullista toimintaa eivät ratkaise pelkästään asenteet ja ympäristöasioiden rationaalinen tiedostaminen, ja keskusteltaessa ympäristövastuullisesta käyttäytymisestä on emootioiden merkitystä aliarvioitu pitkään. Tutkimusten mukaan erityisesti muiden kanssa jaetut kokemukset luonnossa lisäävät ympäristöystävällistä käyttäytymistä ja tämä ”vaikutus välittyy luontoon kohdistuvien emootioiden ja luontokiinnostuksen kautta”. Ympäristöystävällistä käyttäytymistä ohjaavat siis emotionaaliset siteet sekä kognitiivinen kiinnostus.28
Lisäksi Salonen mainitsee eettisen huolenpidon käsitteen, josta hän on johtanut ajatuksen hyvinvointikentästä, joka ”kuvaa ihmisen hyvinvointiin liittyvien asioiden tai aiheiden laajuutta ja sisältöä”. Tärkeimmiksi tekijöiksi hyvinvointikentässä nousevat eettinen huolenpito ja emotionaalinen kokemus, eli ekologinen viisaus. Ympäristöön ja metsiin hyvinvointikenttä liittyy laajuutensa kautta, sillä mitä suurempi hyvinvointikenttä, sitä useampien asioiden hyvinvointi tai pahoinvointi henkilöä koskettaa, mikä myös määrittelee, millaisten asioiden puolesta henkilö on valmis toimimaan. Tämä jako vaikuttaa luontevalta ja auttaa ymmärtämään myös, miksi ihmiset suhtautuvat metsiin niin eri tavoin – yksilö voi lähtökohtaisesti olla huonommin varusteltu ympäristönsä huomioimiseen.29
Uusi ilmiö luontosuhteen ja -kulttuurin kehityksessä on se, että siihen vaikuttaa entistä vahvemmin yleinen mielipide, ja esimerkiksi julkisuuteen nousevien aloitteiden ja kampanjoiden avulla muutokset voivat olla nopeitakin30. Toisaalta myös mediadiskurssit metsistä vaikuttavat osaltaan varmasti vahvasti yleiseen mielipiteeseen. Globaalin maailman mahdollistamat viraali-ilmiöt voivat osoittautua korvaamattomiksi, kun tieteellisten tutkimustulosten ja ymmärryksemme lisääntyessä opimme tosiasioita metsien arvosta planetaarisen biosysteemimme perusosasina.
Hallituksen sisäisen kädenväännön kuvaileminen ”metsäsotana” esittää politiikan väkivaltaisena aktiviteettina ja eri voimien välisenä vääntönä, vetäen metsät mukaan tähän nahisteluun. Metsäpolot voidaan tässä tulkita omaisuutena tai resurssina, jonka hallinnasta ja käytöstä puolueet kiistelevät kansansuosionsa takaamiseksi. Toisaalta ei liene kaukaa haettu sekään tulkinta, että kyseessä on Suomen metsien itsenäisyyssota, eli saavatko vähäiset vanhat metsämme oikeuden elää omin päinsä vai päätyvätkö suomalaiset metsät tyystin objektivoiduiksi ja hallituiksi.
Ylipäätään suomalaisen elinkeinoelämän uudistumista hankaloittaa vanhoihin ratkaisuihin ja intresseihin tukeutuminen. Ekolooginen jälleenrakennus edellyttää julkista valtaa, joten yhteiskunnan erilaiset valta-asemat nousevat jälleenrakennuksen aikana esiin, jopa esteiksi. Kuitenkin esimerkiksi kestävä metsätalous ja pitkäkestoisten puutuotteiden valmistus tarjoavat sivutuotteenaan merkittäviä ilmasto-, talous- ja työllisyyshyötyjä.31 Merkittävää lienee sekin, että marginaalisten ja ylivaltaisten metsäsuhteiden yhdenvertainen kohtelu ei suinkaan vie metsänomistajilta laillista oikeutta hyödyntää metsää, vaan avaa mahdollisuuden myös muunlaiselle metsän käytölle32.
Diskursikaamme kasaan mahdollisimman monipuolisen elinvoimaisia metsäsuhteita. Eheyttävän hyvää LuontoYstävänPäivää tänäänkin. Namaste.
Lähteet:
12, 13, 14, 16, 27, 30, 32 Halla, Tuulikki, Reetta Karhunkorva & Jaana Laine. 2020. ”Metsäsuhteet metsäkulttuurisen kestävyyden rakentajina” julkaisussa Vuosilusto 13: Metsät ja kulttuurinen kestävyys, toimittanut Marko Rikala, sivut 24–37. Lusto – Suomen Metsämuseo ja Metsähistorian Seura.
1, 2 Hautamäki, Ranja & Julia Donner. 2019. ”Kaupungin muuttuvat luonnot” julkaisussa Tahiti, 9(2), sivut 5–21. TaHiTi doi: 10.23995/tht.88067.
15, 20, 24, 25, 31 Järvensivu, Paavo & Tero Toivanen. 2018. ”Miten järjestää työ ja työllisyys ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella?” teoksessa Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta: mikä on työn ja toimeentulon tulevaisuus? Anu Suoranta, Sikke Leinikki & Juri Aaltonen, sivut 44–61. Vastapaino.
23, 26 Laine, Jaana. 2019. ”Metsä talouden ja arvojen risteyksessä” teoksessa Vaurastumisen vuodet. Suomen taloushistoria teollistumisen jälkeen, toimittanut Jaana Laine, Susanna Fellman, Matti Hannikainen & Jari Ojala, sivut 131–149. Gaudeamus.
3, 18 Peltola, Taru. 2016. ”Metsälähteillä – Ympäristönmuutoksesta, luonnon vaalimisesta ja inhimillisestä” julkaisussa Vuosilusto 11: Metsä tekee hyvää!, toimittanut Anne Kaljunen, sivut 24–37. Lusto – Suomen Metsämuseo ja Metsähistorian Seura.
7, 8. 9. 10, 11, 21 Pietikäinen, Sari & Anne Mäntynen. 2019. Uusi kurssi kohti diskurssia. Vastapaino.
6, 7 Pynnönen, Anu. 2017. Diskurssianalyysi: Tapa tutkia, tulkita ja olla kriittinen. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu.
19, 22 Räsänen, Tuomas, Nina Tynkkynen & Kati Heikkonen. 2020. ”Muuttuvat Itämeren saastumiskäsitykset” teoksessa Muutoksen tyrskyt ja kotirannan mainingit: Kulttuurisia näkökulmia merentutkimukseen, toimittanut Jaana Kouri, Tuomas Räsänen & Nina Tynkkynen, sivut 50–75. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
17, 28, 29 Salonen, Kirsi. 2011. ”Ympäristövastuu syntyy empatiasta, emootiosta ja kognitiosta” julkaisussa Psykologia, 46, sivut 176–177.
4, 5 Ympäristöministeriön verkkosivusto.
Aihetta liippaavaa monenkirjavaa kirjallisuutta:
Konrad Lorenz; Eläimet kertovat
Philip Lymbery & Isabel Oakeshott; Farmageddon
James Lovelock; Gaian kosto
Kurt Vonnegut; Galápagos
Jack Herer; Keisarilla ei ole vaatteita
Robin Hahnel; Kilpailusta yhteistyöhön
Elisa Aaltola & Birgitta Wahlberg; Me & muut eläimet
Ville Lähde; Niukkuuden maailmassa
Carl Honoré; Slow: Elä hitaammin!
Alan W. Watts; The Book: Keitä me olemme
Naomi Klein; Tämä muuttaa kaiken: kapitalismi vs ilmasto
Otso Sillanaukee; Zero waste: jäähyväiset jätteille
Toim. huom.
Kaikki yllä olevat sivustomme ulkopuoliset liNKit johtavat lähdeluettelon linkkejä lukuun ottamatta suomenkielisille Wikipedia-sivuille tai Tieteen termipankkiin. Tästä napsauttamalla avautuu toinen birdink.fi sivu, joka sisältää aakkostetun valikoiman BiRD iNKin suosittelemia erinomaisia kirjoja.
Tekstiä somistava Sillanaukeen lainaus löytyy kirjastaan Zero waste: jäähyväiset jätteille ja Saramäen sitaatti teoksestaan 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman, jotka kannattaa lukea jopa lukemattomia kertoja!
Artikkelin kuvat ovat pääasiassa BiRD iNKin luomuksia, esimerkiksi kuvituksen kaukomatkaileva ananas sekä kirahvia kannattelevat sienet on kuvattu Pirkanmaalla ja suolammen takana siintävä havumetsä Seitsemisen kansallispuistossa, vaan haluamme huomauttaa osan materiaalista olevan peräisin Pexels-kuvapalvelusta – mistä muuten löytyy läjäpäin upeita otoksia katseltavaksi tai käyttöön!
