B! Zero waste: jäähyväiset jätteille
Otso Sillanaukee
263 sivua
Jätteet ovat aikamme jättiläismäinen ongelma. Otso Sillanaukee on koonnut kirjaansa Zero waste: jäähyväiset jätteille nollahukkaelämän tosiasioita ja vinkkejä jätteettömän arjen toteuttamiseen. Tämä kirjallinen kannustus jätteettömyyteen kannattaa lukea erityisesti, jos ajatus moisesta elämäntavasta ei vielä ole tuttu. Sillanaukee kertoo omakohtaisista kokemuksistaan tapamuutosten äärellä, ja käy läpi kodin eri elinalueita, kuten keittiö, kylpy- ja makuuhuone, sekä moninaisia keinoja minimoida jätetuotantoa kussakin tilassa.
Vaikka yhtäkkiseltään nollahukkaelämä voi vaikuttaa hurjalta haasteelta, se kuitenkin Sillanaukeen mukaan ”vaatii yksinkertaisimmillaan ainoastaan yhden askeleen, nimittäin asennemuutoksen”. Miksipä emme siis asennoituisi pyrkimään jätteettömyyteen?
Pienet ja suuret jätekysymykset
Ensinnäkin ”matka kohti nollahukkaelämää alkaa jätteestä kieltäytymisellä”. Me kukin synnytämme kulutustottumustemme kautta enemmän tai vähemmän jätettä, joka on laadultaan helpommin tai hankalammin palautettavissa luontoon tai käyttöön. Muovi on yksi materiaali, joka aiheuttaa päänvaivaa monelle. Pakkausten lisäksi muovista valmistetaan kaikkea pilleistä perämoottoreihin, ja varsin usein tuotannossa käytetty muovi on neitseellistä eli valmistettu tarvetta varten, eikä kierrätetystä materiaalista jalostettua. Toisinaan muovituotteilla varmasti on paikkansa, mutta monesti kyseessä on suoranainen turhake, tai vastaavia luonnonmateriaaleista valmistettuja vaihtoehtoja tarjolla.
Sillanaukee tarjoaa herättävän esimerkin muoviturhakkeista käytännössä huomauttamalla, miten ”pillit ovat keveydestään ja pienestä koostaan huolimatta myös eläimiä vahingoittava ja ympäristöä saastuttava kertakäyttöjäte. Ainoa konkreettinen tähän mennessä saatu arvio niiden kulutuksesta tulee Yhdysvalloista, jossa käytetään päivittäin 500 miljoonaa kertakäyttöistä muovipilliä. Pelkästään amerikkalaisten käyttämät pillit riittävät kiertämään maapallon 2,5 kertaa joka päivä. Merkityksettömiksi tuotteiksi ne saastuttavat maapalloamme aika merkittävällä tavalla.” Vaikka tämä tuote ei ehkä yllä samalle turhaketasolle, on toinen todellinen herättelijä, että ”maailmanlaajuisesti 3,6 miljardia muovista hammasharjaa heitetään roskiin joka vuosi. Jos ne asettaisi jonoon, ne yltäisivät kiertämään maan 14 kertaa”. Varsin loogillisesti näitä esimerkkejä suuremmat muovituotteet, kuten sadevaatteet ja puutarhakalusteet, ovat kookkaampi ongelma, mutta myös mikromuovi on oma lukunsa, ja sitä piilee esimerkiksi saippuoissa ja purukumissa.
Sillanaukeeta mukaillen kehotammekin välttämään muovipakkauksia ja -tuotteita henkeen ja vereen. Muovinkierrätys on nimittäin vielä lapsenkengissä, ja Suomessakin ilmeisesti vasta noin kolmannes kierrätetystä muovista saadaan todellisuudessa jatkojalostettua uusiokäyttöön. Sillanaukee huomauttaa, ettei ”kierrätysmuovista yleensä pysty valmistamaan tuotteita, jotka soveltuisivat uudelleen kierrätettäväksi. Kierrätysmuovia ei esimerkiksi saa käyttää elintarvikepakkauksissa.” Sitä ei käy kieltäminen, etteikö muovittomuuteen pyrkiminen ole haaste, sillä jotenkin ihmiskunta on urautunut tukeutumaan tähänkin öljypohjaiseen tuotteeseen aivan liiaksi. Silti kannattaa miettiä realistisesti, millä tavoin vastuulleen ottamansa muovijätteen määrää voi vähentää.
Valmistusmateriaalien lisäksi toinen merkittävä seikka on normiksi muovautunut tavaroiden kertakäyttöluontoisuus. Olemme kirjailijamme kanssa täysin samaa mieltä, että ”suhde tavaroihin on välttämätöntä muuttaa, mikäli haluamme luoda kestävämpää yhteiskuntaa”. Tällaisen yhteiskunnallisen muutoksen esteenä on kekkaloinut esimerkiksi modernisoituneen ihmislauman perusolettamuksia, kuten kasvu, markkinat ja kulutus, sekä normalisoituneita elämäntapatottumuksia liittyen esimerkiksi asumiseen, ravintoon ja liikkumiseen. Jollain kummalla tavalla luonnon kanssa kulkeminen ja vuodenaikojen seuraaminen on ajettu nurkkaan, jotta materialistisille tavoitteille jää enemmän tilaa.
Näin ei kuitenkaan tarvitse olla ja voimme opetella uudelleen arvostamaan elämän tosiasioita, ja vähitellen laskea tavarat niiden ansaitsemattomalta jalustalta. Suuren mittakaavan muutokset luonnollisesti edellyttävät toteutuakseen panosta myös muilta kuin juuri sinulta. Voit silti edistää muutosta koulimalla itseäsi ja tapojasi toivottuun suuntaan, ja auttamalla myös muita itsensä kultivoinnissa kuluttamattomuuteen. Uskomme Sillanaukeen kanssa, ”että yksi merkittävä nykyistä kertakäyttö- ja poisheittokulttuuria selittävä tekijä on, ettemme osaa arvostaa tavaroihimme käytettyjä materiaaleja ja työtä. Emme enää ole tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden elämään vaikutamme ostopäätöksillämme. Emme myöskään ole juurikaan kosketuksissa vaikutuksiin, joita tavaroiden hävittämisestä aiheutuu.” Lieneekin mitä parhain aika palata juurille, ja muistuttaa itseämme materian realiteeteista. Yksinkertainen totuus kun näyttäisi olevan, että ”kaikkea turhaa kannattaa välttää, sillä karsimalla ja yksinkertaistamalla ei jää mistään paitsi eikä voi mennä vikaan”.
Yksittäiset kuluttajat voivat olla osa muutosta. Se onnistuu helpoiten ottamalla huomioon tavaran koko elinkaarivaikutuksen jo ennen sen hankkimista ja selvittämällä sen tuottaneen yrityksen käytäntöjä: tukeeko yrityksen liiketoiminta sellaisen tulevaisuuden kehittämistä, jossa itse haluaisit elää?
Ravintokysymys hukassa
Myös ruoka nousee kirjassa keskusteluun monin tavoin. Melkeinpä mykistäväksi voi kuvata Sillanaukeen paljastamia tilastoja, joiden mukaan ”heitämme pois kolmasosan kaikesta tuottamastamme ruoasta samalla, kun 900 miljoonaa ihmistä näkee edelleen nälkää. Poisheittämämme ruoka vastaa painoarvoltaan 1,3 miljardia tonnia, ja sillä voisi ruokkia vuosittain kolme miljardia ihmistä. Se myös vastaa biljoonaa dollaria arvoltaan. Samalla koetamme kuumeisesti selvittää, miten voisimme tuottaa yhä enemmän ruokaa voidaksemme vastata tulevaisuuden kasvavan väestön tarpeisiin.” Mielestämme tässä kuvastuu erinomaisesti ihmismaailman nurinkurisuus. Me monesti kehittelemme olemattomia ongelmia ratkaistaviksi ja jätämme niiden varjolla oikeampia ongelmia ratkomatta.
Ilmeisesti ihmiskunta on koko miesmuistissa säilyneen ajan ollut huolissaan liian suuresta väestöluvusta ja planeettamme kyvystä ruokkia kaikki. Nyt elämme ajassa, jolloin meillä on ruokaa mielettömästi enemmän kuin koskaan ennen sekä resurssit jakaa resursseja niitä kaipaaville, vaan silti jako on kaukana tasaisesta saati jokaisen ruokaturva taatusta. Raaka (tai jopa ylikypsä) todellisuus kuitenkin todella on, että ”jo tämänhetkinen tuotanto riittäisi hyvin ruokkimaan kaikki maapallon asukkaat. Kansainvälisen kaupan rakenteet ja elintarviketuotantoa ja -kauppaa säätelevät sopimukset kuitenkin estävät tasavertaisen resurssien jaon globaalin väestön kesken.” Tuotannon tehostamisesta siis tuskin tarvitsee tuskailla, mutta sen luonnonmukaistamisen ja jaon jonkinlaisen järkeistämisen toki tulisi olla yleinen prioriteetti.
Toisaalta jälleen myös ruoan laadulla on vääjäämättömät vaikutuksensa henkilökohtaiseen hiilijalanjälkeemme, sillä ”sekaruokavaliossa käytettyjen ruoka-aineiden tuotanto vaatii keskimäärin 20 % enemmän maata kuin kasvipohjaiseen ruokavalioon kuuluvien ruoka-aineiden kasvatus.” Sillanaukee mainitsee lisäksi Cinda Chavichin kehittämän kuvaavan vertauksen: ”Kuvittele käyväsi kaupassa ja ostavasi kolme kassillista ruokaa. Matkalla ulos kaupasta tiputat yhden ruokakassin lähimpään roska-astiaan ja lähdet kotiin. Jokainen meistä aiheuttaa vastaavan määrän ruokahukkaa jokaisella tekemällämme ostoskerralla.” Käytännössä raflaavan oloinen väitös, vaan näinpä vaan me mukavuuteen tottuneet suomalaisetkin syyllistymme suunnattomien ruokamäärien haaskuuseen.
Tekstiileistä teknologiaan
Muita jätehaasteita aiheuttavia arjen tekijöitä ovat esimerkiksi tekstiilit ja teknologia. Erityisesti tekstiilialan arvioidaan olevan globaalisti vastuussa hillittömistä päästöistä ja resurssien haaskuusta. Toki tämän mahdollistamme me nykyisin kuluttajina tunnetut kansalaiset, ja Sillanaukeen mukaan ”pelkästään suomalaiset aiheuttivat 71,5 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä vuonna 2015. Aikoinaan maailmallakin tunnettu suomalainen tekstiiliosaaminen on vuosien saatossa siirtynyt ulkomaille ja korvautunut globaalien tekstiilijättien halpatuotannolla. Jäljellä olevien kotimaisten tuottajien on hankala kilpailla näiden suuryritysten asettaman matalan hintatason kanssa.” Halpa ja helppo on harvoin hyvä ratkaisu, vaan kummoisesti moiset vaihtoehdot tuntuvat menevän kaupaksi.
Valitettavan usein tekstiilit päätyvät poistoon turhan varhain, eli toisin sanoen emme osaa riittävissä määrin huoltaa niitä, tai emme vain viitsi käyttää hankkimaamme loppuun saakka – ”Suomessa ei myöskään ole vahvaa tekstiilien kierrätyskulttuuria, minkä vuoksi valtaosa lumpuistamme päätyy poltettavaksi ja kaatopaikoille.” Kierrätykseen päätyvienkin tekstiilien kohtalo on vähintään kyseenalainen. Sillanaukeen mukaan ”noin puolet kaikista kierrätetyistä lumpuista kuljetetaan suurissa muoviin käärityissä paaleissa myytäviksi kehittyviin maihin, jossa ne halpuutensa takia estävät paikallista muoti- ja vaateteollisuutta kehittymästä. Kansalaisjärjestö Oxfamin mukaan kaikkiaan noin 70 prosenttia hyväntekeväisyyteen lahjoitetuista vaatteista päätyi myytäväksi Afrikan maihin vuonna 2015.”
Moiset tapahtumat luonnollisesti estävät kestävyyden ja jätteettömyyden toteutumista laajassa mittakaavassa. Mutustelkaamme seuraavaa: ”Mitenköhän meidän kävisi, jos nämä maat asettaisivat tuontikiellon käytetyille vaatteille? Tekstiilit, jotka eivät pääse käyttöön kehittyvissäkään maissa, päätyvät kaatopaikalle tai poltettavaksi paikallisilla alueilla. Ne aiheuttavat siis merkittäviä päästöjä koko elinikänsä ajan ja estävät taloudellista kehitystä köyhissä maissa.” Selkeästi kyseessä on jälleen suurempi rakenteellinen pulma. Tällaiseksi voisi kuvailla myös teknologiariippuvuuttamme. Emme mitä ilmeisimmin ole yksilöinä riittävän tietoisia erilaisten älylaitteiden ja hilavitkuttimien aiheuttamasta ympäristökuormituksesta. ”Valtaosa älylaitteen hiilijalanjäljestä aiheutuu tuotannossa. Arvioiden mukaan noin 70-80 prosenttia päästöistä syntyy valmistusvaiheessa, mikä tekee laitteiden usein päivittämisestä erityisen ympäristöhaitallisen teon.” Silti markkinoille marssitetaan jatkuvasti uusia tuotteita, joita maijat ja matit ryntäävät kilvan haalimaan omakseen, vaikkapa vain osoittaakseen olevansa osa massaa.
Lisäksi ”valtaosa laitteiden tuotannosta tapahtuu Aasian maissa, joissa kivihiili on edelleen yksi pääsääntöisistä energianlähteistä. Samalla vain noin 16 prosenttia kaikesta e-jätteestä kierrätetään uusiin laitteisiin.” Toistaiseksi kulutusyhteiskuntaamme ohjaavat normit eivät ole muuttuneet, ja luonnonvarat ovat joutuneet uusin tavoin politisoinnin uhriksi myös Suomessa. Näin ainakin voisi tilanteen tulkita, kun suomalaiset harmittelevat vaikkapa kiinalaisten päästöjä, huomioimatta omaa osuuttaan idässä tapahtuvan tuotannon mahdollistamisessa. Yleistä on myös se, että ympäristön merkitys sivuutetaan. Tämä kertonee siitä, että yhteiskuntatasolla ei olla onnistuttu tasapainottamaan ympäristöä, taloutta ja sosiaalista aspektia – hiipikäämme silti kohti moista kolmiyhteyttä.
Nollahukkaelämän normalisointi
Toivomme tämän jätekatsauksen herättävän innostusta, eikä inhotusta. Jätteettömyys voi toistaiseksi vaikuttaa vieraalta kulttuurielämykseltä, mutta toivottavasti ei enää kauan. Sillanaukee kiteyttää nollahukkaelämän valtaavan aatemaailmaa todeten, että ”ei ole vaikeaa lakata tuottamasta jätettä. Itse asiassa jätteettömyys on jatkuvasti helpompaa, sillä yhä useampi päättää tehdä tiedostavampia, kestävämpiä valintoja siellä missä suinkin voi. — Suunta on jo muuttumassa, ja jokainen voi tehdä jotain jo tänään”.
Muistakaamme myös, että ”kokemasi epämukavuus ei ole riittävä peruste olla tekemättä kestäviä valintoja – se että esimerkiksi kannat omaa kangaskassia ja juomapulloa mukanasi tai keräät kaatopaikkajätteitäsi omaan purkkiin on pieni hinta siitä hyödystä, joka siitä koituu yhteiselle ympäristöllemme.” Vain poistumalla mukavuusalueeltamme voimme todella kasvaa, joten kastakaamme varpaamme uuteen kasvualustaan rohkeasti. Normalisoikaamme nollahukkaelämä, jotta voimme nauttia jatkossakin elämän todellisista iloista. Namaste.
Aihetta liippaavaa monenkirjavaa kirjallisuutta:
Cristina Andersson & Jari Kaivo-oja; BohoBusiness: ihmiskunnan voitto koneesta
Philip Lymbery & Isabel Oakeshott; Farmageddon: halvan lihan todellinen hinta
Jack Herer; Keisarilla ei ole vaatteita
Robin Hahnel; Kilpailusta yhteistyöhön
Marie Kondo; KonMari – Iloa säkenöivä järjestys
Mats-Eric Nilsson; Petos lautasella
Oras Tynkkynen; Pieni maailmanpelastusopas
Carl Honoré; Slow: Elä hitaammin!
Olli Posti; Supermarket survival
Naomi Klein; Tämä muuttaa kaiken: kapitalismi vs ilmasto
Jani Laaksonen; Zeitgeist – Ajan henki
Rinna Saramäki; 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman
Toim. huom.
Kaikki yllä olevat sivustomme ulkopuoliset liNKit johtavat suomenkielisille Wikipedia-sivuille. Tästä napsauttamalla avautuu toinen birdink.fi sivu, joka sisältää aakkostetun valikoiman BiRD iNKin suosittelemia erinomaisia kirjoja.
Artikkelin kuvat ovat pääasiassa BiRD iNKin luomuksia, vaan haluamme huomauttaa osan materiaalista olevan peräisin Pexels-kuvapalvelusta – mistä muuten löytyy läjäpäin upeita otoksia katseltavaksi tai käyttöön!
