B! Nykyaikaisen ihmismaailman voi nähdä olevan erittäinkin eurosentrinen eli Eurooppa-keskeinen, ja tämän asetelman taustalla lymyävän pitkälti valtakysymyksiä. Eurooppalaiset ovat päätyneet viime vuosisatoina toilailemaan ympäri kotimaapallomme, toimittaen maailman ääriin muiden muassa sivistystä ja kehitystä, usein väitetyn hurskautensa tai taloustieteellisen etevyytensä varjolla, yleisesti ottaen julistautuen edelläkävijöiksi, valonkantajiksi ja suunnannäyttäjiksi. Nykyisin muutama hassu vaikutusvaltainen instituutio ja globaali eliitti määrittelee ihmisten valtaosan olosuhteet maailmanlaajuisella mittakaavalla1. Esimerkiksi Anibal Quijano huomauttaa, että ilmaannuttuaan maailmannäyttämölle uutena historiallisena kokonaisuutena, Länsi-Euroopasta sukeutui samalla uusi maailmanlaajuinen malli eurosentriselle kolonialistiselle ja/tai modernille kapitalistiselle vallanpitäjälle2.
Enrique Dussel korostaa käsitteellisen ”Euroopan” merkityksen muuttuneen ja selvittää historian valossa, miten Eurooppa on opittu ymmärtämään. Dussel huomauttaa ettei perinteistä näkemystä Euroopan kehityksestä tavallisesti kyseenalaisteta, vaikka latinalainen Eurooppa oli 1400-luvulle saakka muslimimaailman saartama ja edusti ainoastaan periferiaa eli syrjäseutua, toisarvoista maantieteellistä aluetta. Lyhykäisyydessään hänen mukaansa perinteinen tarina yksittäisestä Kreikka-Rooma-Eurooppa-kehityslinjasta on eurosentrisen ”arjalaisen mallin” käsitteellinen sivutuote ja uskomus menneen Euroopan yhtenäisyydestä puhdas harha. Kuten Dussel ehdottaa, voi Euroopan käsitteenä nähdä ideologisena keksintönä, joka kaappasi ensin kreikkalaisen kulttuurin yksinomaan länsimaiseksi ja eurooppalaiseksi omaisuudeksi, ja sijoitti sitten sekä Kreikan että Rooman kulttuurit maailmanhistorian keskiöön. Tätä näkemystä vahvistaa se tosiasia, että tuolloin maailmanhistoriaa ei vielä ollut olemassa kokemusperäisessä mielessä (oli ainoastaan erillisiä, paikallisia historioita), sekä näiden maiden geopoliittiset sijainnit, jotka eivät kumpainenkaan luontevasti antaudu maailmannavaksi.3
Lieneekin huomionarvoista, että globaalin eurosentrisen ja kapitalistisen valtamallin muodostavat tekijät eivät ilmene erillään toisistaan, eikä yksikään niistä edellä näiden kaavojen perustana olevia prosesseja – kuitenkin ne kummasti ovat olennaisia eurosentrisen globaalin kapitalismin kognitiiviselle mallille4. Achille Mbembe tähdentää, että ajatus jaetusta ihmisluonnosta tai inhimillisyydestä näyttää olevan jatkuva ongelma länsimaiselle tietoisuudelle. Ajatus täydellisestä toiseudesta on viety pisimmälle suhteessa Afrikkaan. Historiallisesti Afrikka onkin saanut kyseenalaisen kunnian toimia perusteena Lännen lähestulkoon epätoivoiselle pyrkimykselle todistaa erilaisuutensa muuhun maailmaan nähden, ja toimii edelleen yhtenä metaforana, jonka kautta Länsi esittää ja puolustaa oletettua identiteettiään. Tällaisenaan narratiivi Afrikasta toimii selitteenä, jonka avulla kommentoidaan jotakin muuta, sekä välittäjänä, jonka avulla Länsi pystyy julkisesti selostamaan subjektiivisuuttaan.5
Usein Afrikasta puhutaankin negatiivisten tulkintojen kautta, joka saa kyseisen maanosan vaikuttamaan siltä kuin se koostuisi puutteesta, vajavaisuuksista ja epäolemisesta. Mbembe toteaa Afrikan saaneen taakakseen edustaa erityistä epätodellisuutta, missä se ilmentää nimenomaisesti ”ei mitään”, jonka erityisominaisuus on olla olematta yhtään mitään. Tällaiset teoreettiset näkymät luovat kammottavia todellisuuksia, kun todelliset ongelmat voidaan pyyhkäistä sivuun olemattomina, eivätkä esimerkiksi riisto, suojelurahat tai pakkokeinot enää mahdukaan todellisuuden piiriin ratkottavina haasteina.6
Samassa hengessä Aníbal Quijano huomauttaa, että Latinalaisen Amerikan erityisen historian ja eurosentrisen tiedollisen perspektiivin välillä on pysyvä ero, joka on usein ristiriitainen tai jopa vastakkainen. Lyhykäisyydessään eurosentrinen tiedollinen perspektiivi ei Quijanon mukaan onnistu ymmärtämään historiallisen latinalaisamerikkalaisen kokemuksen omaleimaisuutta ja erityisyyttä.7
Mbembe puolestaan huomauttaa, että Afrikkaan liittyvän tiedon tuottaminen on usein keskittynyt yhteiskunnalliseen manipulointiin, eikä siis pyrkimyksiin ymmärtää Afrikan poliittisia ulottuvuuksia, mikä johtaa ahdasrajaisiin poliittisiin kannanottoihin, yliolkaisiin tulkintoihin sekä lähes aina reduktionistisiin väitteisiin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että historia, paikalliset kielet ja antropologia jätetään huomiotta, ja ratkaisuja pakotetaan tapahtuviksi universaaleiksi ja toivotuiksi julistettujen normien pohjalta. Näin huomiotta jää myös se, mitä afrikkalaiset toimijat itse pitävät toimintansa syinä ja mikä tekee heidän toiminnastaan heille itselleen ymmärrettävää. Lisäksi tämä vahvistaa Afrikan moninaisille politiikoille ja talouksille annettua roolia puutteen ilmentymänä. Mielenkiintoisasti tämä on luonut Lännelle mahdollisuuden uuteen toimijuuteen, kun se on perustanut tieteen ja kehitystalouden diskursseja pyrkimyksenään selvittää kyseisen kehittelemänsä puutteen syyt. Nämä ajatukset maalaavat Afrikasta kuvan käsittämättömänä, patologisena ja poikkeavana sekä vallattomana (eli heikkona) maanosana, joka on uppoutunut hillittömään itsetuhoisuuteen. Eikä liene tarpeen huomauttaa, että samainen valkopesu takaa saman toiseuden olevan koko globaalin etelän kohtalo, ei ainoastaan Afrikan.8
Nykymaailmamme (musta)valkoisuus on selkeästi tunnistettavissa eurosentrisenä konseptina, joka on valloillaan myös akateemisessa maailmassa. Ei lienekään liiallista väittää, että arvoaseman saavuttaminen läntisen maailman akateemisissa instituutioissa edellyttää yksilön muuttuvan osaksi järjestelmää. Tämän asetelman voi nähdä olevan osa tehokasta toiseuttamista, sillä eurosentrinen opetusjärjestelmä tietojärjestelmineen on pitkälti kolonialismin muovaama. Lisäksi moinen monesti tiedostamaton institutionaalinen valkoisuus on normalisoitu tehokkaasti, ja vaikkapa kirjallisuuden kanonisointi vahvistaa vanhoja kolonialistisia puitteita.
Eurosentrisyys on voimissaan myös kansainvälisen kehityksen saralla. Länsimaat on rakennettu hyväksikäyttäen ja ryöväten muita, vaan eipä tätä tavallisesti huomioida vallitsevien kehitysajatusten ja -toimien puitteissa. Farhana Sultana on nimennyt maineikkaat vuosituhattavoitteet (Millenium Development Goals, MDG) ja kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals, SDG) ”hyvää oloa luoviksi diskursseiksi”, jotka pohjimmiltaan kätkevät alla piilevät eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta tuottavat hegemoniset valtarakenteet. Mielestämme onkin melko kuvaavaa kutsua kehitystä luovaksi kolonialismin hienosäädöksi, minkä ansiosta kolonialistiset loogillisuudet ja ehdot pysyvät voimassa.9
Mitä ilmeisimmin kolonialismi elää edelleen eurosentrismin muodossa monin tavoin. Olemme samaa mieltä Mbemben kanssa siitä, että länsimaiden taipumus toiseuttaa muuta maailmaa on aiheuttanut hillittömiä ongelmia länsimaiselle filosofiselle ja poliittiselle perinteelle, sekä yleisesti ottaen koko ihmisyydelle10. Keneltä tahansa itseltä tämän itseyden kieltäminen luo väistämättä ongelmia, sillä on vaikeaa elää sovussa minkään olemattomaksi tai vieraaksi tulkitsemansa kanssa. Tämä näkyy myös monissa Suomen siirtomaatyylisissä perinteissä. Moni on varmasti törmännyt esimerkiksi saamelaisten jatkuviin pyrkimyksiin turvata oma kulttuurinsa, kielensä ja tapansa, vaan kuinka monelle mahtaa saamelaisten lippu olla tuttu? Suomalainen homogenisoinnin muoto vaikuttaa olevan varsin sinivalkoinen. Muistakaamme silti käyttää myös paletin muita värejä, Namaste.
Lähteet:
1, 9 Sultana, Farhana. 2019. ”Decolonizing Development Education and the Pursuit of Social Justice” julkaisussa Human Geography, 12(3), 31–46. Sagepub, doi: 10.1177/194277861901200305.
2, 7 Quijano, Anibal. 2000. “Coloniality of Power, Eurocentrism and Latin America” julkaisussa International Sociology, 15(2), 215–232.
3 Dussel, Enrique D. 2000. “Europe, Modernity, and Eurocentrism” julkaisussa Nepantla: Views from South, 1(3), 465–478. Duke University Press.
4 Lugones, Maria. 2008. “The Coloniality of Gender” teoksessa Worlds & Knowledges Otherwise.
5, 6, 8, 10 Mbembe, Achille. 2001. “Introduction; Time on the Move” teoksessa On the Postcolony, 8–23. University of California Press.
Aihetta liippaavaa monenkirjavaa kirjallisuutta:
Raisa Simola & Ensio Puoskari; Afrikkalaisen filosofian antalogia
Ronald L. Numbers; Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja uskonnosta
Robin Hahnel; Kilpailusta yhteistyöhön: Kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää
Oswald Spengler; Länsimaiden perikato: maailmanhistorian morfologian ääriviivoja
Thomas Nagel; Mieli ja kosmos: Miksi materialistis-darwinistinen luontokäsitys on lähes varmasti epätosi
Ville Lähde; Niukkuuden maailmassa
Naomi Klein; No logo: tähtäimessä brändivaltiaat
Nelson Mandela; Pitkä tie vapauteen: omaelämäkerta
Tuula Helne, Tuuli Hirvilammi & Markku Laatu; Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla
Sogyal Rinpoche; Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta
Daniel Goleman; Tunneäly: lahjakkuuden koko kuva
Noam Chomsky; Valta ja terrori
Toim. huom.
Kaikki yllä olevat sivustomme ulkopuoliset liNKit johtavat lähdeluettelon linkkejä lukuun ottamatta suomenkielisille Wikipedia-sivuille. Tästä napsauttamalla avautuu toinen birdink.fi sivu, joka sisältää aakkostetun valikoiman BiRD iNKin suosittelemia erinomaisia kirjoja.
Artikkelin kuvat ovat pääasiassa BiRD iNKin luomuksia, vaan haluamme huomauttaa osan materiaalista olevan peräisin Pexels-kuvapalvelusta – mistä muuten löytyy läjäpäin upeita otoksia katseltavaksi tai käyttöön!
